Pitkästä aikaa vähän päivittelyä tännekin. Parvekkeen kukkatasot tuli valmiiksi joku aika sitten ja ovat saaneet hyvin asukkejakin. Tasot ovat siis maalattuja kuormalavoja, jotka toimivat ja omista mielistämme myös näyttävät hyvältä. Ne kiertävät parvekkeen kolmella seinustalla.
|
Päädyssä on ainoa tupöaleveä pöytä eli kaksi lavaa rinnakkain. Sen päällä kasvavat Lukinlilja, joka valitettavasti on jo kukkinut, sekä kaksi Dahliaa ja pari ihan alussa olevaa paprikantainta. |
|
Pisimmällä seinustalla on myös kaksi lavaa, mutta vierekkäin. Niiden päältä löytyy tomaatteja, salaattia, pinaattia sekä laventelia ja pari Gladiolusta alullaan. |
|
Nurkkauksessa on vielä yksi lava sekä kukkatelineeksi muokattu vanha ikkunanpoka. Telineessä on erilaisia salaatteja tuloillaan, puunvärisessä kehikossa avomaakurkun ja kurpitsan yritelmät ja lavan päällä seinustalla yrtit. |
Kaikki muut kasvit olen joko mukulasta tai siemenestä saattanut alulle paitsi pitkällä seinustalla hengailevan kaktuksen, joka on kesälomalla ulkosalla. =)
Parit orvokit ja muuta kukkivaa meinaan vielä tänne mahduttaa, jotta saadaan muutakin väriä kuin erilaisia vihreitä tässä vaiheessa kasvukautta.