Tässä tämän päivän lähtökohta yhdessä levyssä. Onneksi sain vuosia sitten vuosia sitten vinkin ystävältä, miten saan nuo metalliosat saa jälleen puhdistettua. Oikeastaan millään pesuaineella en ole siinä koskaan onnistunut, niin pinttyneitä nuo läikät ovat. Paras apu onkin hinkata niitä veteen kostutetuilla sokeripaloilla. Se ei naarmuta pintaa, mutta on tarpeeksi kovaa kuluttaakseen lian pois. Ja tässä onkin tulos hieman aikaa vieneen hinkkauksen jälkeen. Levyn pääliosa on putsattu pesuaineella ja sienellä.
Elämään mahtuu kaikenlaista pientä ja isompaakin väkertelyä. Tähän blogiin on tarkoitus kerätä hieman sekalainen seurakunta omista tekeleistä. Mukaan mahtuu niin leipomuksia ja kokkailua kuin myös puutarhan hoitoa ja sisustamistakin. Eläimiä ja muuta elämää unohtamatta. Eli oikeastaan kaikkea pientä mitä omaan vapaa-aikaan kuuluu. Toivottavasti viihdyt matkassa mukana.
sunnuntai 15. huhtikuuta 2012
Pientä siistimistä keittiössä
Päivä olikin yllättävän tehokas ja sain siistittyä paikkoja hieman muuton jäljiltä. Muutimme siis hieman isompaan rivitaloasuntoon pari viikkoa sitten ja aikaa on vierähtänyt niin, etten ole ehtinyt tai pystynyt tekemään asunnon eteen juuri mitään. Yhden asian teen joka asunnossa mihin muutamme hyvin pian muuton jälkeen. Se on lieden puhdistus. Ne näyttävät aina aivan kamalilta.
Tässä tämän päivän lähtökohta yhdessä levyssä. Onneksi sain vuosia sitten vuosia sitten vinkin ystävältä, miten saan nuo metalliosat saa jälleen puhdistettua. Oikeastaan millään pesuaineella en ole siinä koskaan onnistunut, niin pinttyneitä nuo läikät ovat. Paras apu onkin hinkata niitä veteen kostutetuilla sokeripaloilla. Se ei naarmuta pintaa, mutta on tarpeeksi kovaa kuluttaakseen lian pois. Ja tässä onkin tulos hieman aikaa vieneen hinkkauksen jälkeen. Levyn pääliosa on putsattu pesuaineella ja sienellä.
Omasta mielestäni ihan kelpo suoritus ja paljon paremman näköinen liesi kokonaisuudessaankin. Lisää työtä tulee vaatimaan, että ihan puhdasta tulee, mutta rakko sormessa kertoo, että tämä riitti tälle päivälle.
Tässä tämän päivän lähtökohta yhdessä levyssä. Onneksi sain vuosia sitten vuosia sitten vinkin ystävältä, miten saan nuo metalliosat saa jälleen puhdistettua. Oikeastaan millään pesuaineella en ole siinä koskaan onnistunut, niin pinttyneitä nuo läikät ovat. Paras apu onkin hinkata niitä veteen kostutetuilla sokeripaloilla. Se ei naarmuta pintaa, mutta on tarpeeksi kovaa kuluttaakseen lian pois. Ja tässä onkin tulos hieman aikaa vieneen hinkkauksen jälkeen. Levyn pääliosa on putsattu pesuaineella ja sienellä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti